AURAJOKI NORDIC OY:n Rekisteri- ja tietosuojaseloste
Tiivistelmä
Tässä tiivistelmässä kerrotaan perusperiaatteet siitä, miten keräämme ja käytämme tietoja asiakkaistamme. Tiivistelmässä kuvatuista asioista kerrotaan tarkemmin Aurajoki Nordic Oy:n rekisteri- ja tietosuojaselosteessa.
Keräämme henkilötietoja kun rekisteröit/ilmoitat tietosi, haet lainaa, osallistut järjestämiimme markkinointikampanjoihin tai kilpailuihin, kun vierailet verkkosivustollamme ja kun olet yhteydessä asiakaspalveluumme. Voimme kerätä sinua koskevia henkilötietoja myös kolmansilta osapuolilta, esimerkiksi Suomen Asiakastieto Oy:ltä, väestörekisterikeskukselta sekä yksityishenkilöiden nimi ja osoitetietoja välittäviltä yrityksiltä. Asiakas on antanut suostumuksensa luovuttaville yhtiöille tietojen luovutuksesta.
Voimme kerätä ja säilyttää rekisterissämme tietoja:
- nimestä, henkilötunnuksesta, yhteystiedoista, puhelinnumerosta, sukupuolesta, pankkiyhteydestä, kansalaisuudesta, siviilisäädystä, samassa osoitteessa asuvien lasten lukumäärästä, asumistiedoista, asepalvelustiedoista, tulo- ja menotiedoista, asiointikielestä, äidinkielestä ja työsuhdetiedoista;
- haetuista ja saaduista luotoista ja luottopäätöksistä mukaan lukien tiedot kesken jääneistä luottohakemuksista ja rekisteröidyn niissä ilmoittamista tiedoista;
- annetusta asiakaspalautteesta;
- asiakaspuhelujen nauhoituksista;
- markkinointiluvasta;
- IP-osoitteesta;
- laskutuksesta ja perinnästä;
- suoramarkkinoinnin suostumuksista ja kielloista;
- päätelaitteelle lähetettävistä evästeistä (ks. näistä tarkemmin jäljempänä);
- ulkoisista tietolähteistä; ja
- tietojen luovutuksista.
Voimme käyttää henkilötietojasi seuraaviin tarkoituksiin:
- lainapäätösten tekemiseen, lainojen laskutukseen sekä perintään ja asiakkaiden tunnistamiseen;
- palvelutapahtuman hallinnointiin ja varmistamiseen;
- palvelun toteuttamiseen ja kehittämiseen mukaan lukien tässä tarkoituksessa tapahtuva asiakaspalautteen käsitteleminen;
- lakiin perustuvien ja viranomaisten määräysten sekä ohjeiden mukaisten säilytys-, raportointi- ja kyselyvelvoitteiden tai muiden sitovien velvoitteiden hoitamiseen;
- asiakassuhteen sekä asiakas-, viestintä- ja kontaktihistorian hallintaan, hoitamiseen ja kehittämiseen henkilötietolain sallimissa ja velvoittamissa rajoissa;
- asiakasviestinnän toteuttamiseen, kohdentamiseen ja seurantaan;
- hyvän asiakaspalvelun tarjoamiseen mukaan lukien yhteydenotot kaikkiin palvelua käyttäneisiin asiakastyytyväisyyden selvittämiseksi, miksi palvelun käyttö/lainahakemuksen täyttö on mahdollisesti jätetty kesken;
- anonymisoituun analysointiin ja tilastointiin;
- tietopalveluiden tuottamiseen, tarjoamiseen ja kehittämiseen;
- Aurajoki Nordic Oy:n ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden ja näiden yhteistyökumppanien markkinointiviestinnän toteuttamiseen, kohdentamiseen ja seurantaan mukaan lukien tässä tarkoituksessa tapahtuvat sähköinen suoramainonta, etämyynti tai muu suoramarkkinointi sekä mielipide- ja markkinatutkimus taikka muut näihin rinnastettavat osoitteelliset lähetykset sekä markkinointikilpailujen järjestäminen luovuttamatta henkilötietoja ulkopuolisille tahoille;
- tietojen luovuttamiseen jäljempänä käsitellyn mukaisesti; sekä
- väärinkäytösten ja ongelmatilanteiden ehkäisyyn ja selvittämiseen.
Henkilötietoja käsittelevät Aurajoki Nordic Oy ja tiedon välittäjänä toimivat rekisteriselosteessa listatut kolmannet osapuolet.
Rekisteröidyn tietoja voidaan luovuttaa
- Aurajoki Nordic Oy:n kanssa samaan konserniin kuuluville yhtiöille, jotka sijaitsevat Euroopan talousalueella.
Sekä rajatuissa tilanteissa Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle tarkoin valituille kolmansille osapuolille kohdan 11 kuvaamalla tavalla.
Rekisteröidyn tietoja luotoista ja niiden hoitamisesta voidaan luovuttaa toisille luotonantajille ja Suomen Asiakastieto Oy:n ylläpitämään rekisteriin rekisteröidyn antaman suostumuksen perusteella.
Henkilötietoja ei muissa tapauksissa luovuteta ulkopuolisille, lukuun ottamatta:
- viranomaisia lakisääteisissä tapauksissa,
- rekisterinpitäjän laskutuksesta ja perinnästä vastaavaa yritystä,
- kohdassa 16 kuvattuja markkinointitarkoituksia. Siirrettävien tietojen asianmukaiseksi suojaamiseksi on käytössä tietoturvajärjestelyt.
Rekisteri- ja tietosuojaseloste
Tällä selosteella kerromme, kuinka Aurajoki Nordic Oy brändiensä Laina.fi, Risicum, OK Money, Jousto ja iKassa kautta kerää ja käsittelee asiakkaidensa henkilötietoja.
Sivustolla vierailun, lainan hakemisen ja lainan myöntämisen yhteydessä kerättäviä tietoja hallinnoi viime kädessä Aurajoki Nordic Oy, jonka kotipaikka on Suomessa.
- Rekisterinpitäjä
Aurajoki Nordic Oy
Y-tunnus: 1998514-5
Postiosoite: PL 710, FI-20101 Turku
asiakaspalvelu@aurajokinordic.fi
www.laina.fi
- Yhteydenotot rekisteriä koskevissa asioissa
Aurajoki Nordic Oy
asiakaspalvelu@aurajokinordic.fi
- Rekisterin nimi
Aurajoki Nordic Oy:n asiakasrekisteri
- Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus
Henkilötietojen käsittelyn edellytyksenä on teidän, eli rekisteröidyn suostumus, syntynyt asiakassuhde, sopimuksen täytäntöönpaneminen, sopimuksen tekemistä edeltävien toimenpiteiden toteuttaminen rekisteröidyn pyynnöstä tai pakottava lainsäädäntö.
Henkilötietojen käsittelyn tarkoituksena on Aurajoki Nordic Oy:n ja sen brändien toimintaan liittyvien tehtävien ja palveluiden hoitaminen sekä kehittäminen.
Tehtävien ja palveluiden hoitamiseen sekä kehittämiseen sisältyvät:
- lainapäätöksen tekeminen,
- rekisteröityjen yksilöiminen ja tunnistaminen,
- laskutus, perintätoimien hoitaminen,
- palvelutapahtuman hallinnointi ja varmistaminen,
- yhteystietojen hallinta,
- Teidän kanssa sovitun sopimuksen toteuttaminen, asiakassuhteen hoitaminen,
- asiakaskysymyksiin ja –pyyntöihin vastaaminen,
- asiakaspalautteen käsitteleminen, asiakasviestinnän toteuttaminen, kohdentaminen ja seuranta,
- asiakassuhteen sekä asiakas-, viestintä- ja kontaktihistorian hallinta, hoitaminen ja kehittäminen henkilötietolain sallimissa ja velvoittamissa rajoissa,
- hyvän asiakaspalvelun tarjoaminen mukaan lukien yhteydenotot kaikkiin palvelua käyttäneisiin asiakastyytyväisyyden selvittämiseksi, miksi palvelun käyttö/lainahakemuksen täyttö on mahdollisesti jätetty kesken,
- anonymisoidun datan analysointi ja tilastointi, riskienhallinta,
- tietopalveluiden tuottaminen, tarjoaminen ja kehittäminen,
- rekisterinpitäjän ja sen kanssa samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden ja näiden yhteistyökumppanien markkinointiviestinnän toteuttaminen, kohdentaminen ja seuranta mukaan lukien tässä tarkoituksessa tapahtuvat sähköinen suoramainonta, etämyynti tai muu suoramarkkinointi sekä mielipide- ja markkinatutkimus taikka muut näihin rinnastettavat osoitteelliset lähetykset sekä markkinointikilpailujen järjestäminen luovuttamatta henkilötietoja ulkopuolisille tahoille,
- tietojen luovuttaminen jäljempänä käsitellyn mukaisesti,
- väärinkäytösten ja ongelmatilanteiden ehkäisy ja selvittäminen, sekä
- lakiin perustuvien ja viranomaisten määräysten sekä ohjeiden mukaisten säilytys-, raportointi- ja kyselyvelvoitteiden tai muiden sitovien velvoitteiden hoitaminen.
Henkilötietoja käsittelevät Aurajoki Nordic Oy ja tiedon välittäjänä toimivat rekisteriselosteessa listatut kolmannet osapuolet.
- Henkilötietojen käsittely
Tiedot, jotka keräämme tallennetaan sähköisesti ja niitä voidaan käyttää seuraavilla tavoilla:
- Vahvistaa henkilöllisyytesi ja luottotietosi sekä antaa meille mahdollisuus tarkastella ja käsitellä lainahakemustasi tai muita tuotteitamme tai palveluitamme. Oikeudellinen peruste henkilötietojesi käsittelylle tätä tarkoitusta varten on se, että se on välttämätöntä perustellulle edullemme harjoittaa liiketoimintaamme tarjoamalla lainoja sekä muita tuotteita ja palveluja. Tämä on myös välttämätöntä, jotta voimme tehdä sopimuksen kanssasi.
- Arvioida luottotietosi ja vahvistaa työllisyystilanteesi. Oikeudellinen perusteemme tälle on oikeutetun etumme mukainen edellytys noudattaa liiketoimintaamme säänteleviä lakeja ja muita säännöksiä, lisäksi meillä on oikeutettu etu päättää annammeko sinulle lainaa vai emme.
- Todellisten ja mahdollisten petosten havaitsemiseksi, ehkäisemiseksi ja tutkimiseksi sekä niihin liittyvät toimet. Oikeudellinen peruste tälle on velvollisuutemme noudattaa oikeudellisia velvoitteitamme.
- Maksamattomien lainojen ja velkojen perimiseksi, jotka saatat olla meille velkaa. Oikeudellinen peruste henkilötietojesi käsittelylle tätä tarkoitusta varten on se, että se on välttämätöntä perustellulle edullemme harjoittaa liiketoimintaamme tarjoamalla lainoja sekä muita tuotteita ja palveluja. Tämä on myös välttämätöntä välillemme tehdyn sopimuksen toimeenpanemiseksi.
- Kehittää, hallita ja markkinoida tuotteitamme ja palveluitamme vastaamaan paremmin tarpeisiisi, ottamaan sinuun yhteyttä koskien tuotteita tai palveluita, joista saattaisit olla kiinnostunut, määrittämään kelpoisuutesi saada erilaisia tuotteita tai palveluita, joista saattaisit olla kiinnostusta. Henkilötietojesi käsittely tähän tarkoitukseen edellyttää suostumuksesi.
- Auttaa meitä hallitsemaan ja ylläpitämään lainaasi/sopimussuhdetta kanssamme. Oikeudellinen peruste henkilötietojesi käsittelylle tätä tarkoitusta varten on se, että se on välttämätöntä välillämme tehdyn sopimuksen toimeenpanemiseksi sekä on oikeutettu etumme tarjota sinulle tarvittava palvelut, jotka liittyvät ostamaasi lainaan tai tuotteeseen.
- Ottaa sinuun yhteyttä, vaikka et tekisi laina hakemusta loppuun kanssamme. Oikeusperuste, jonka perusteella käsitellemme henkilötietojasi näihin tarkoituksiin, on se, että meillä on perusteltu etu ottaa yhteyttä tietoomme tulleisiin tuotteistamme kiinnostuneisiin henkilöihin ja selvittää, miksi päätitte olla ottamatta lainaa, jotta voimme tulevaisuudessa tarjota parempaa tuote- ja palvelutarjontaa asiakkaillemme. Siinä epätodennäköisessä tapauksessa, että mainitsemme markkinointitietoja näissä puheluissa, teemme niin vain, jos meillä on suostumuksesi.
- Tiettyjen tietojen hankkiminen tilastojen tuottamiseksi omille sisäisille tarkoituksillemme (mukaan luettuina luotto- ja / tai käyttäytymis-scoring sekä markkina- ja tuoteanalyysit). Kun teemme tilastollista tietojen käsittelyä omien sisäisten prosessiemme kehittämiseksi (esim. päätöksentekoprosessimme tai tuotteidemme prosesseja ja kehitämme tulevaisuuden luottoriskistrategioita), oikeusperusteemme henkilötietojen käsittelylle näihin tarkoituksiin on se, että se on välttämätöntä oikeutettujen etujemme mukaisten päämäärien saavuttamiseksi (kuten tuotteiden ja palveluiden kehittäminen ja parantaminen).
- Päivittää verkkosivumme vastaamaan paremmin asiakkaidemme tarpeita tulevaisuudessa. Oikeudellinen perusteemme henkilötietojesi käsittelylle tätä tarkoitusta varten on se, että välttämätöntä laillisten etujemme mukaisten päämäärien saavuttamiseksi (kuten varmistaa, että verkkosivusto toimii mahdollisimman asiakasystävällisesti).
- Ilmoittaa sinulle muutoksista palvelussamme. Oikeusperusteemme henkilötietojen käsittelylle näihin tarkoituksiin on se, että se on välttämätöntä, jotta voimme oikeudellisen etumme nimissä pitää sinut ajan tasalla palvelussamme tapahtuneista muutoksista sillä ne saattavat esim. vaikuttaa käytössäsi olevaa tuotteeseen.
- Lainsäädännöllisten ja muiden säännösten vaatimusten noudattaminen, joita sovelletaan liiketoimintaamme, oikeudellisten etujemme puolustaminen, rikollisuuden ehkäiseminen, havaitseminen ja tutkiminen sekä oikeuksien käyttämistä koskevien pyyntöjen käsittely (tietosuojalainsäädännön mukaan). Oikeudellinen peruste tälle on oikeudellisten velvoitteiden noudattaminen.
Henkilötietojasi voidaan luovuttaa yhtiöille ja ulkopuolisille tahoille, jotka sijaitsevat sellaisissa Euroopan talousalueen ulkopuolisissa maissa, joissa henkilötietojen suojauksen taso ei vastaa Suomen tasoa. Rekisteröimällä/antamalla tietosi, suostut tällaiseen henkilötietojesi siirtoon ja käyttöön. Varmistamme aina, että kaikki yhtiöt ja ulkopuoliset tahot, joille siirrämme tietojasi, ovat sitoutuneet noudattamaan tietosuojavaatimuksiamme.
- Rekisteröityjen ryhmät
- Henkilöllä on/on ollut rekisterinpitäjään asiakassuhde tai sen perustamiseksi tehty hakemus tai muu henkilökohtainen yhteydenotto, kuten yksilöity tarjous, joka koskee esimerkiksi luottoa tai muuta sopimusta tai
- Henkilöllä on/on ollut rekisterinpitäjään asiakassuhteeseen liittyvä osallisuus, velvoite tai muu oikeus sopimukseen, palveluun tai toimeksiantoon tai
- Henkilöllä on/on ollut sopimus rekisterinpitäjän kanssa tai hän on pyrkinyt sopimukseen rekisterinpitäjän kanssa.
- Henkilön tietojen rekisteröinti johtuu lakiin perustuvasta rekisteröintivelvoitteesta.
- Kuvaus rekisteröidyistä tietoryhmistä
Henkilöön liittyvät perustiedot, kuten
- asiakastunnus,
- henkilötunnus tai syntymäaika ja sukupuoli,
- nimi,
- kotikunta,
- asiointikieli, äidinkieli,
- kansalaisuus, asuinmaa ja verotusmaa,
- arvo, ammatti, koulutus,
- työsuhdetiedot (nimi ja puhelinnumero),
- pankkiyhteystiedot,
- siviilisääty,
- samassa osoitteessa asuvien lasten lukumäärä,
- asumistiedot,
- asepalvelustiedot,
- asiakkuuden alkamisajankohta,
- asiakasohjelmaan liittyvät tiedot,
- sidosryhmätiedot.
Kooditiedot, kuten
- tilatieto (mm. konkurssi, perimistoimenpiteet),
- tulo- ja menotiedot,
Kooditiedot saadaan Aurajoki Nordic Oy:n omista järjestelmistä tai kolmannen osapuolen toimijoilta.
Yhteystiedot, kuten
- puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet.
Osoitetiedot, kuten
- jakeluosoite, postinumero ja postitoimipaikka,
- sopimus- tai palvelukohtainen osoite,
Henkilön asiointitiedot, kuten
- tili-, luotto-, palvelu-, sopimus-, hakemus- ja toimeksiantoluettelo tai osallisuussuhde edellä mainittuun asiointiin mukaan lukien tiedot kesken jääneistä luottohakemuksista ja rekisteröidyn niissä ilmoittamista tiedoista,
- luottohakemuksen käsittelyn yhteydessä toisilta luotonantajilta saatuja tietoja aikaisemmista luotoista,
- tiedot rekisteröidyn antamasta asiakaspalautteesta,
- suostumus suoramarkkinointiin,
- tiedot asiakaspuhelun nauhoituksista,
- tiedot IP-osoitteesta,
- tiedot laskutuksesta ja perinnästä,
- tiedot päätelaitteelle tehtävistä evästeistä,
- tiedot ulkoisista tietolähteistä ja tietojen luovutuksista.
Lainsäädäntövelvoitteiden täyttämisen edellyttämät tiedot, kuten rahanpesun ja terrorismin selvittämisestä ja estämisestä annetun lain velvoitteiden täyttämisen edellyttämät tarpeelliset tiedot.
- Mistä tietoja säännönmukaisesti hankitaan
- Rekisteröidyltä itseltään,
- Aurajoki Nordic Oy:n itsensä tuottamista tiedoista,
- Väestörekisterikeskukselta, Suomen Asiakastieto Oy:ltä, Bisnode Finland Oy:ltä, Lowell Suomi Oy:ltä, yksityishenkilöiden nimi ja osoitetietoja välittäviltä yrityksiltä, pankeilta tai muulta luotettavalta taholta,
- Suomen Asiakastieto Oy:n Kuluttajaluottojen kyselyjärjestelmän kautta, johon sisältyy Kuluttajaluottojen kyselyjärjestelmään kuuluvat yhtiöt,
- viranomaisten pitämistä rekistereistä lain sallimissa rajoissa.
- Aurajoki Nordic Oy voi kerätä tietoja muista tietolähteistä asiakas- ja markkinointiviestinnän kohdistamiseksi tuotteistaan ja palveluistaan kiinnostuneille henkilöille.
Väestörekisterikeskukselta, Suomen Asiakastieto Oy:ltä, Bisnode Finland Oy:ltä saatavat tiedot välitetään Aurajoki Nordicille asiakkaan suostumuksella. Rekisteröity on antanut lupansa kolmannelta osapuolelta saatuihin tietoihin.
Halutessasi voit lainahakemuksen yhteydessä antaa suostumuksen Aurajoki Nordic Oy:lle pyytää Lowell Suomi Oy:ltä perinnässä olevia velkatietojasi ja antaa Lowell Suomi Oy:lle suostumuksen luovuttaa nämä tiedot Aurajoki Nordic Oy:lle luottohakemuksen käsittelyä varten. Tiedot kertovat maksukäyttäytymisestä ja parantavat luottokelpoisuuden kokonaisarviointia. Tiedot tallentuvat ainoastaan Lowell Suomi Oy:n ja Aurajoki Nordic Oy:n omiin järjestelmiin, eikä niitä voida luovuttaa kolmansille osapuolille. Lowell Suomi Oy antaa tiedot tiedonhakuhetkellä Lowell Suomi Oy:ssä perinnässä avoimena olevista veloistasi. Laskusaatavat, joiden erääntymisestä on vasta muistutettu maksumuistutuksella, eivät sisälly tietoihin. Tarkemmat tiedot haettavista tiedoista näet lainahakemuksen yhteydessä.
- Luottotietojen tarkistus ja tarkastukset väärinkäytösten estämiseksi
Voimme käyttää yhtä tai useampaa luottotietoyritystä ja petostorjuntapalveluja tarjoavaa yritystä luottotietojen tarkistamiseksi ja väärinkäytösten estämiseksi, ja voimme säilyttää tiedot kyseisistä tarkistuksista. Voimme myös luovuttaa henkilötietojasi lain niin vaatiessa.
- Tietojen säännönmukaiset luovutukset
Rekisteröidyn tietoja voidaan luovuttaa
- Aurajoki Nordic Oy:n kanssa samaan konserniin kuuluville yhtiöille, jotka sijaitsevat Euroopan talousalueella.
- Rajoitetuissa tapauksissa Aurajoki Nordic Oy:n sopimuskumppaneille, kun tarkoituksena on yrityksen liiketoiminnan kehittäminen
Sekä rajatuissa tilanteissa Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle tarkoin valituille kolmansille osapuolille kohdan 11 kuvaamalla tavalla.
Henkilötietojen luovutus tapahtuu ainoastaan siinä tapauksessa, että se on välttämätöntä oikeutettujen päämäärien saavuttamiseksi.
Rekisteröidyn tietoja luotoista ja niiden hoitamisesta voidaan luovuttaa toisille luotonantajille ja Suomen Asiakastieto Oy:n ylläpitämään rekisteriin rekisteröidyn antaman suostumuksen perusteella.
Henkilötietoja ei muissa tapauksissa luovuteta ulkopuolisille, lukuun ottamatta:
- viranomaisia lakisääteisissä tapauksissa,
- rekisterinpitäjän laskutuksesta ja perinnästä vastaavaa yritystä,
- kohdassa 18 kuvattuja markkinointitarkoituksia. Siirrettävien tietojen asianmukaiseksi suojaamiseksi on käytössä tietoturvajärjestelyt.
- Tietojensiirto Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle
Tietyt toimijat yritysryhmässämme, joille voimme luovuttaa rekisteröidyn henkilötietoja, voivat toimia tai sijaita Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolella. Lisäksi tietyt yrityksemme käyttävät palveluntuottajat voivat sijaita tai toimia Euroopan unionin tai Euroopan talousalueen ulkopuolella.
Jakaessamme rekisteröidyn henkilötietoja yllä mainittujen ja tiettyjen muiden kolmansien toimijoiden kanssa, rekisteröidyn henkilötietoja voidaan siirtää Suomen ulkopuolelle. Tapauksissa, joissa henkilötietoja vastaanottavassa valtiossa ei ole voimassa riittäviä henkilötietojen suojakeinoja, yrityksemme ryhtyy toimiin varmistaakseen rekisteröidyn henkilötietojen saavan saman suojan mitä vaaditaan Suomessa voimassa olevien lakien ja määräysten mukaisesti.
Varmistaviin toimiin kuuluu sopimusoikeudellisten velvoitteiden asettaminen henkilötietojen vastaanottajille ja käsittelijöille. Nämä velvoitteet edellyttävät vastaanottajia suojaamaan rekisteröidyn henkilötietoja yleisen tietosuoja-asetuksen ja Suomen lakien vaatimalla tasolla. Velvoitteet edellyttävät vastaanottajia seuraamaan kansainvälisiä standardeja henkilötietojen suojassa sekä datan siirrossa.
- Rekisterin suojauksen periaatteet
Manuaalinen aineisto säilytetään asianmukaisesti lukituissa tiloissa enintään kansallisten lakien vaatiman ajan laskettuna viimeisestä asiakastapahtumasta. Rekisteröidyltä olevaa saatavaa koskevat tiedot säilytetään tämän jälkeenkin kunnes saatava on maksettu.
Sähköisesti talletettu tieto säilytetään asianmukaisesti suojatussa, käyttäjätunnistuksen vaativassa tietojärjestelmässä enintään kansallisten lakien vaatiman ajan laskettuna viimeisestä asiakastapahtumasta. Rekisteröidyltä olevaa saatavaa koskevat tiedot säilytetään tämän jälkeenkin kunnes saatava on maksettu. Tiedot käsitellään luottamuksellisesti, eivätkä niihin pääse käsiksi yrityksen ulkopuoliset tahot.
Suomen Asiakastieto Oy:n ylläpitämän Kuluttajaluottojen kyselyjärjestelmän kautta saadut tiedot säilytetään kansallisten lakien vaatiman ajan laskettuna siitä, kun luotto on kokonaisuudessaan erääntynyt maksettavaksi, ellei laissa säädetä velvollisuutta säilyttää niitä tätä pidempään.
Rekisteri sijaitsee suojatussa ja valvotussa laitetilassa ja tiedostojen sekä tietojen suojaus on hoidettu asianmukaisesti.
- Tietoturvallisuus ja tietojen säilytysaika
Alkuperäisen käsittelyperusteen jälkeen käsittelemme ja säilytämme rekisteröidyn tietoja kansallisten lakien vaatiman ajan laskettuna viimeisestä asiakastapahtumasta. Kaikkien käsittely- ja säilytysperusteiden poistuttua, poistamme rekisteröidyn tiedot ilman aiheetonta viivytystä.
Rekisteröidyn asettamien laina- tai markkinointikieltojen ylläpitämiseksi säilytämme asiakkaasta minimaaliset tunnistetiedot. Kiellon ylläpitämiseksi säilytettäviä tietoja ei yhdistetä muihin tietoihin tai käytetä muihin tarkoituksiin.
- Tarkastusoikeus
Korjaamme ilman aiheetonta viivästystä rekisteriin talletetun käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellisen, tarpeettoman, puutteellisen tai vanhentuneen henkilötiedon. Huolehdimme virheellisen tiedon korjaamisesta niin oma-aloitteisesti kuin rekisteröidyn pyynnöstä. Rekisteröity voi itse korjata virheelliseksi, tarpeettomaksi, puutteelliseksi tai vanhentuneeksi osoittautuneen henkilötiedon lainanmyöntäjän Online-palvelussa. Pyyntö tietojen korjaamisesta voidaan esittää myös rekisterinpitäjälle. Pyyntö tulee tehdä kirjallisena rekisterin pitäjälle osoitteeseen asiakaspalvelu@laina.fi tai PL 710, 20101 TURKU.
- Oikeus vaatia tiedon korjaamista ja poistamista
Korjaamme ilman aiheetonta viivästystä rekisteriin talletetun käsittelyn tarkoituksen kannalta virheellisen, tarpeettoman, puutteellisen tai vanhentuneen henkilötiedon. Huolehdimme virheellisen tiedon korjaamisesta niin oma-aloitteisesti kuin rekisteröidyn pyynnöstä. Rekisteröity voi itse korjata virheelliseksi, tarpeettomaksi, puutteelliseksi tai vanhentuneeksi osoittautuneen henkilötiedon lainanmyöntäjän Online-palvelussa. Pyyntö tietojen korjaamisesta voidaan esittää myös rekisterinpitäjälle. Pyyntö tulee tehdä kirjallisena rekisterin pitäjälle osoitteeseen asiakaspalvelu@laina.fi tai PL 710, 20101 TURKU. Rekisteröity voi myös pyytää tietojen poistamista kirjallisesti edellä kuvaillun mukaisesti. Tietojen poistamisessa noudatetaan kohdassa 13. määriteltyä lakivelvoitteista menettelyä.
- Markkinointi
Asiakkaan suostuessa markkinointiin, rekisteristä voidaan myydä tai luovuttaa henkilötietolain sallimia tietoja Aurajoki Nordic Oy:n valikoiduille yhteistyökumppaneille suoramarkkinointitarkoituksiin, markkinatutkimuksiin sekä markkinointikilpailujen järjestämiseen, ellei rekisteröity ole kieltänyt tietojen luovuttamista. Aurajoki Nordic Oy voi käyttää rekisteröidyn tietoja omaan suoramainontaan, etämyyntiin ja muuhun suoramarkkinointiin (mukaan lukien sähköiset viestintävälineet).
Rekisteröidyllä on oikeus kieltää Aurajoki Nordic Oy:tä käsittelemästä häntä itseään koskevia tietoja suoramainontaa, etämyyntiä ja muuta suoramarkkinointia sekä markkina- ja mielipidetutkimusta varten. Kielto pyydetään tekemään rekisterinpitäjän asiakaspalveluun osoitteeseen asiakaspalvelu@laina.fi tai PL 710, 20101 TURKU tai puhelimitse 0200 300 33. Kiellon ylläpitämiseksi säilytämme asiakkaasta minimaaliset tunnistetiedot. Kiellon ylläpitämiseksi säilytettäviä tietoja ei yhdistetä muihin tietoihin tai käytetä muihin tarkoituksiin.
- Tietojen automaattinen käsittely
Käsittelemme annettuja henkilötietoja automaattisesti rajatuissa tilanteissa, kuten lainanhakijan luottokelpoisuutta arvioitaessa Kuluttajansuojalain (38/1978) mukaisesti. Ennen automaattisesti toimitettavaa luottokelpoisuuden arviointia, asiakkaalle annetaan oikeus kieltäytyä automaattisesti toimitettavasta henkilötietojen käsittelystä.
Automaattista käsittelyä hyödynnetään käsittelyn nopeuttamiseksi sekä tehostamiseksi, joten kieltäytyessään automaattisesti toimitettavasta henkilötietojen käsittelystä asiakas tiedostaa henkilötietojen käsittelyn hidastuvan verrattuna automaattisesti tapahtuvaan käsittelyyn.
- Evästeet
Eväste (cookie) on tunnistetiedosto, jonka palvelu lähettää koneellesi. Sen avulla hallitaan palvelutapahtumaa. Aurajoki Nordic Oy käyttää evästeitä vain parantaakseen käyttäjäkokemuksia ja palvelun yleistä tasoa sekä analysoidakseen www-sivustonsa käyttöä markkinoinnin ja laaduntarkkailun näkökulmasta.
Aurajoki Nordic Oy saattaa käyttää myös ns. kolmannen osapuolen evästeitä siinä tarkoituksessa, että Aurajoki Nordic Oy:n yhteistyökumppani voi tukea Aurajoki Nordic Oy:tä esimerkiksi sen www-sivustojen käytön analysoimisessa ja arvioimisessa.
Rekisteröity voi halutessaan muuttaa web-selaimensa asetuksia niin, että joko kaikki tai vain sellaiset evästeet, jotka eivät tule suoraan Aurajoki Nordic Oy:n palvelusta, tulevat estetyiksi. Rekisteröity voi halutessaan muuttaa web-selaimensa asetuksia myös niin, että hän saa tiedon evästeiden kulloisestakin käyttämisestä. Jos kaikki evästeet on estetty, Aurajoki Nordic Oy:n palvelu voi lakata toimimasta joko kokonaan tai osittain.
Google Analytics -evästeet
Käytämme Google Analytics -palvelua, joka on Googlen verkkoanalyysipalvelu. Google Analytics käyttää evästeitä tekstitiedoissaan. Tämä eväste tallennetaan tietokoneellesi, mikä mahdollistaa sivuston käyttöanalyysin. Evästeen antama tieto sivuston käytöstä lähetetään ja tallennetaan Googlen palvelimelle Yhdysvaltoihin. Niissä tapauksissa, joissa Google siirtää henkilötietoja EU:n ja ETA-alueen ulkopuolelle, on tietojen siirtämisen oikeusperuste EU:n ja Yhdysvaltojen välinen Privacy Shield –järjestely.
Google käyttää näitä tietoja arvioidakseen sivuston käyttöä, raportoimalla käyttötiheydestä ja internetin käyttöön liittyvistä palveluista. Voit lukea tarkemmin Google Analyticsin tietosuojapolitiikasta osoitteesta https://support.google.com/analytics/answer/6004245?hl=fi. Voit estää evästeiden tallentumisen internetselaimesi asetuksilla. Tällöin et kuitenkaan voi käyttää sivustomme kaikkia toimintoja. Jos käytät sivustoa, Google saa kerätä tietoja edellä kuvatulla tavalla ja edellä mainittuihin tarkoituksiin.
Mikäli haluat estää Google Analyticsia keräämästä tietoa lukemistasi sivuista, voit käyttää Google Analytics Opt-Out -laajennusta.
- Ulkopuolisten tahojen verkkosivut
Tietosuojaselosteemme ei sovellu minkään ulkopuolisten tahojen verkkosivustoihin, joille saatat päästä sivustomme kautta. Sinun tulee näin ollen varmistua siitä, että olet tutustunut soveltuvaan tietosuojaselosteeseen ennen kuin annat mitään henkilötietoja ulkopuolisen tahon ylläpitämän verkkosivuston kautta.
- Lapsi ja internet
Emme nimenomaisesti kerää mitään tietoa lapsista ja katsomme, että lapsilla tulisi olla vanhempiensa suostumus ennen henkilötietojensa antamista. Kannustamme vanhempia osallistumaan lapsiensa internet-selailuun. Suosittelemme myös, että vanhemmat käyttävät suodatinteknologiaa valvoakseen lastensa pääsyä internetiin.
- Muutokset
Ymmärrämme tietosuojan merkityksen asiakkaillemme ja verkkosivustollamme vieraileville ja pyrimme pysymään näiltäkin osin kehityksen kärjessä. Aurajoki Nordic Oy voi muuttaa tätä tietosuoja- ja rekisteriselostettaan. Muutokset tullaan julkaisemaan tällä sivulla.
Oikeudellinen huomatus
Tämä oikeudellinen huomautus koskee laina.fi -verkkotunnuksen alaisia Internet -sivuja. Näiden sivujen käyttäminen edellyttää tässä oikeudellisessa huomautuksessa olevien ehtojen hyväksymistä. Käyttämällä näitä sivuja, sitoudut noudattamaan näitä ehtoja. Aurajoki Nordic Oy myöntää asiakkailleen luottoja. Luoton hakeminen edellyttää luottohakemuksen tekemistä näiden sivujen mukaisesti. Aurajoki Nordic Oy varaa oikeuden hyväksyä tai hylätä luottohakemuksen.
Aurajoki Nordic Oy:n sivuilla voi olla myös linkkejä ulkopuolisten Internet -sivuille. Aurajoki Nordic Oy on pyrkinyt lisäämään sellaisia linkkejä, jotka voisivat olla mielenkiintoisia sivujen käyttäjille. Koska Aurajoki Nordic Oy ei kuitenkaan ylläpidä näitä ulkopuolisten sivuja tai muuten pysty vaikuttamaan niihin, ei Aurajoki Nordic Oy vastaa linkkien toimivuudesta tai niiden kautta löytyvien sivujen sisällöstä.
Aurajoki Nordic Oy pidättää kaikki tekijänoikeudet sivulla olevaan materiaaliin itsellään tai sopimuskumppaneillaan. Aurajoki Nordic Oy:n sivuilla esiintyvät tavaramerkit ja muut tunnukset ovat Aurajoki Nordic Oy:n tai sen alihankkijoiden tai päämiesten rekisteröityjä tavaramerkkejä tai muita liiketoiminnassa käytettyjä tunnuksia, joiden käyttö ilman lupaa on kielletty.